Minusta

Olen siis 24-vuotias nainen ja asustelen koirani kanssa 40 neliöisessä kaksiossa Lohjalla. Pesästä vanhempieni luota olen lentänyt jo aikoja sitten, mutta asustellut ensin kämppäkaverin kanssa, sitten exäni kanssa ja nyt viimeksi nykyisen miesystäväni

Harrastuksiini kuuluu tietenkin rakas koirani, sen kanssa lenkkeillään päivittäin, harjoitellaan temppuja ja arkisia juttuja. Koiralla on myös ihan oma blogi ja se löytyy täältä http://foxjamina.blogspot.fi/

Olen hirmu innokas ruuanlaittaja, teen niin suolaisia ruokia kuin makeitakin. Makeat herkut ovat vieneet sydämeni jo aikoja sitten, ei niinkään niiden maun takia vaan tekemisen! Rakastan tehdä kakkuja ja leivonnaisia ja ties mitä ihania kakkusia. Ongelma vain on, ettei minulla ole syöjiä herkuille, kun itse en juurikaan syö, eikä miesystävänikään, joten suurin osa menisi roskiin :( Tämän takia teenkin melko harvoin makeita juttuja.

Harrastan myös valokuvausta. En ole kovin kummoinen valokuvaaja, joten kuvani nyt ovat mitä ovat. Nautin kuitenkin suunnattomasti valokuvaamisesta ja usein olenkin kamera kädessä tilanteessa kuin tilanteessa!

Piirrän ja maalaan myös jonkin verran, se tosin on jäänyt nyt melko vähälle ajanpuutteen vuoksi... Välillä kuitenkin löytyy aikaa ja intoa tehdä joku piirros ja voin sen tänne myös jakaa :)

Olen myös ikuinen laihduttaja!! Kuten varmasti moni muukin tänä päivänä, ainakin siltä tuntuu :D Painoni on pysynyt aikalailla samassa viimeiset vuodet, paino ei putoa muttei nousekaan. Olen koittanut ruokavaliolla saada asiaan muutosta ja hetkeksi ehkä saankin painon putoamaan, mutta pian se nousee takaisin siihen tuttuun ja turvalliseen lukuun. Blogissa tullaan varmasti seuraamaan myös tätä osiota elämässäni, toivotaan että joskus voisin vielä sanoa olevani tyytyväinen kroppaani! kanssa. Eli asun nyt ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ja kaikki on minulle suurta ja ihmeellistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti